Vauvakutsuille Amerikan tyyliin
Odottavalle äidille vauvajuhlat ovat mukava yllätys ennen lapsen syntymää. Kun vielä jaksaa ja on aikaa nauttia naispuolisten ystäviensä ja läheistensä seurasta. Hyvää ruokaa, hauskaa ohjelmaa ja mahdollisesti muutama vauva-aiheinen lahja kruunaavat tilaisuuden.

Baby showereista tunnutaan kiistelevän saman tapaan kun ystävänpäivästä jokunen vuosi sitten. Toinen pitää amerikkalaisena humpuukina ja toisen mielestä hössötys on vain ihanaa. Niin tai näin, tärkeintä ovat oman näköiset ja rennot juhlat, jossa viihtyvät niin äiti kuin vieraatkin.
Milloin & kuka mukaan
Itse järjestimme juhlat ensimmäistä lastaan odottavalle ystävällemme noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Sopiva ajankohta kannattaa valita tulevan äidin ja hänen jaksamisensa mukaan. Kutsuttuja meidän juhlissamme oli yhteensä 13, mukana kummatkin tulevat isoäidit ja tulevat tädit kummaltakin puolelta sekä läheisiä ystäviä. Mukana oli useita odottavia äitejä sekä yksi taaperoikäinenkin. Tuleva äiti vastasi itse kutsuista, sillä järjestäjinä emme tunteneet kaikkia niistä vieraista, joita äiti paikalle halusi.
Missä & miten
Juhlat voi järjestää jonkun vieraan kotona, ravintolassa tai vaikka kauneussalongissa. Itse valitsimme juhlapaikaksi tulevan äidin kodin. Ihanteellinen tilanne äidin kannalta olisi tietysti se, ettei hänen tarvitsisi vaivata päätään tarjoiluilla tai loppusiivouksella. Ystävämme oli kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että hän tarjoutui yhdessä oman äitinsä kanssa vastaamaan ruokatarjoilusta. Nyyttikestit voivat olla myös hyvä vaihtoehto.
Tarjolla pöydässämme oli muun muassa salaattia, kolmioleipiä, suolaista piirakkaa, leipäkakkua, prinsessakakkua ja suklaata. Tuttipullon mallinen täytekakku tai muu ”lapsellinen” sopii lisäksi hyvin teemaan. Juhlatilan voi myös halutessaan koristella asianmukaisesti. Tuleva äiti oli valmistanut sekä alkoholitonta boolia että sangriaa. Juomavalinnoissa on kuitenkin mukava kuunnella äidin mietteitä, hänestä ei välttämättä ole mukava katsella muiden humaltumista maha pystyssä.

Pelejä & leikkejä
Toinen järjestäjistä oli askarrellut tilaisuuteen vihon, jossa vieraat arvuuttelivat vauvan sukupuolta, pituutta, silmien väriä ja luonnetta. Syötyämme ja täytettyämme vihkoa painoimme ja maalasimme jokainen tulokkaalle yhden kestovaipan sisäharson. Alkujännityksestä päästyämme syntyi hienoja pupuja, kukkia, norsuja ja veneitä sekä kannustavin tekstein koristeltuja vaippoja, It’s a boy ja Born to be wild tulevat koristamaan muutaman viikon päästä pientä pyllyä. Sekä äiti että vieraat kiittelivät vaippaideaa, jotain tarpeellista ja josta jää muisto hauskoista juhlista. Suurimman osan vieraista lähdettyä teimme äidille vielä mahakipsin. Tämä osuus on hyvä tehdä vain lähipiirin läsnä ollessa, sillä alushoususillaan esiintyminen voi olla jollekin liikaa.
Muita sopivia aktiviteettejä syömisen lisäksi voivat olla esimerkiksi vauvan syntymäajankohdan arvaus, vauvakuvien arvuuttelu (jokainen tuo oman vauvakuvansa ja vieraat arvuuttelevat kenestä on kysymys), vauvanruokamaistiaiset sokkona, lastenlaulujen laulaminen ja kuuntelu, saunominen tai hemmotteluhoidossa käynti. Juhliin voi tilata myös kätilön, joka kertoo esimerkiksi synnytyksestä tai imetyksestä.
Kannattaa kuitenkin varmistaa äidiltä etukäteen, haluaako äiti, että juhliin kuuluu erityisesti leikkejä, jotka kohdistuvat häneen itseensä. Vatsan mittaaminen ei välttämättä ole kaikille mieleen. Myös lapsettomat vieraat tulisi ottaa ohjelmassa huomioon, jotteivät he tuntisi oloaan ulkopuolisiksi.
Äidille & vaaville
Meidän äitimme sai lahjaksi muun muassa bodyjä, talkkia, vartalovoiteita, tutteja, pyllypyyhkeitä, kestovaippojen kuoren ja helistimen. Erityisen hauska lahja oli tulevan anopin tuoma kylpypyyhe, joka oli aikoinaan kuulunut tulevan lapsen isälle tämän ollessa vauvaiässä. Sopivia lahjavaihtoehtoja voivat myös olla lelut, vauvan liinavaatteet, lehden vuosikerta, lahjakortti vauvantarvikeliikkeeseen tai kauneushoitolaan, rentoutumismusiikkia tai kuohuviinipullo korkattavaksi synnytyksen jälkeen. Itse tehty lahjakortti, jossa antaja lupaa auttaa siivouksessa tai lapsenhoidossa synnytyksen jälkeen voi olla myös mukava arkea helpottava yllätys.
Kenelle
Perinteisesti baby showerit pidetään vain esikoistaan odottavalle, mutta varmasti perheenäitikin innostuu ajatuksesta. Kutsut voi järjestää myös ennen adoptiolapsen saapumista perheeseen. Jos kaveripiiristä ei kutsua ala kuulumaan, voi odottava äiti toki järjestää kutsut myös itse itselleen.
Lähteet: confetti.fi, kaksplus.fi
Teksti ja kuvat, Hanna Siikamäki