Ateneumin näyttely on läpileikkaus Picasson 70-vuotiseen uraan
Perjantaina 18.9. Ateneumin taidemuseoon jonotettiin, kun Pablo Picasson tuotantoa esittelevä suurnäyttely avautui yleisölle. Suomalaisilla on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua kattavasti Picasson tuotannon kaikkiin vaiheisiin. Taidemuseon projektipäällikkö Riitta Ojanperä kertoo, miten ainutlaatuinen kokoelma päätyi Ateneumiin.
Läpileikkaus 70 vuoteen
Ateneumissa esillä olevat teokset ovat peräisin Pariisin Musée National Picasson kokoelmista. Museo suljettiin elokuussa peruskorjauksen vuoksi, mikä on mahdollistanut laajan teosten lainaamisen ympäri maailmaa. Neuvottelut suurnäyttelyn Suomeen saamiseksi aloitettiin pari vuotta sitten.
–Kokoelman saaminen Ateneumiin on ollut pitkä prosessi. Helsinki on ainoa paikka Pohjois-Euroopassa, jossa Picasson tuotantoa nähdään näin laajasti. Ateneumin lisäksi teoksia on jatkossa esillä Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Australiassa, kertoo projektipäällikkö Riitta Ojanperä. Ateneumissa on esillä lähes kaksisataa Picasson teosta: maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia. Kokoelma on poikkeuksellinen, sillä se on läpileikkaus koko taiteilijan 70-vuotiseen uraan.
–Picasson tuotanto jaetaan usein kausiin. Ateneumin näyttely etenee kronologisesti 1900-luvun alun sinisestä ja vaaleanpunaisesta kaudesta muotoja tutkivaan, abstraktiin kubismiin ja sen eri vaiheisiin. Siitä antiikin taiteeseen viittaavaan klassiseen kauteen, sitä seuranneeseen surrealismiin ja lopulta myöhäistuotantoon, jossa näkyy viitteitä tulevasta uusekspressionistisesta taidesuuntauksesta, Ojanperä kertoo.
Avainteokset mukana
Tunnetuimmat Ateneumissa nähtävistä Picasson teoksista ovat iäkkään barcelonalaisen parittajan muotokuva Celestina (silmäpuoli) taiteilijan siniseltä kaudelta, nuoren Picasson omakuva vaaleanpunaiselta kaudelta ja taiteilijan avainteokseksi kutsuttu veistos Härän pää, jonka Picasso on rakentanut polkupyörän ohjaustangosta ja satulasta.
–Monet esillä olevista teoksista ovat juuri tällaisia avainteoksia, sillä ne liittyvät Picasson taiteen muutosvaiheisiin, kokeiluihin ja uusien asioiden löytämiseen. Picasso ei pysähtynyt yhteen tyylilajiin, vaan muutti tyyliään ja tekniikkaansa jatkuvasti. Hän teki aina itseään ja edellistä tekemistään vastaan, Ojanperä pohtii. Näyttelyssä on esillä myös parisenkymmentä veistosta.
–Picasso piti itseään myös kuvanveistäjänä, vaikka se osa-alue hänen taiteessaan onkin vähemmän tunnettu. Hän on vuosikymmenten kuluessa tehnyt paljon kollaasiveistoksia ja plastisia veistoksia, ja ne täydentävät entisestään kuvaa Picassosta, projektipäällikkö toteaa.
Picassoa ei voi lokeroida
Picasso edustaa eri ihmisille eri asioita. Millainen on näyttelyä suunnitelleen projektipäällikön Picasso?
–Picasso askarruttaa usein taidehistorioitsijoita. Toisaalta myytti taiteilijan ympärillä tuntuu melkeinpä liian vahvalta, toisaalta se taas kiehtoo. Näyttelyn myötä avautuu mahdollisuus tutustua Picasson eri puoliin. Minulle Picasso edustaa 1900-luvun eurooppalaista unelmaa jatkuvasta luovuudesta, kehityksestä ja uusiutumisesta. Unelmaa siitä, että olemassa on vahva kulttuurinen elementti, taide, jossa edistys, asioiden ylittäminen ja parantaminen näkyvät kirkkaasti ja vahvasti. Juuri sitähän Picassokin tekee: luo aina uutta, eikä koskaan tyydy olemassa olevaan, vaan pyrkii eteenpäin, Ojanperä maalailee. Picasson kyky ja halu uusiutua taiteessaan lienevät juuri syitä hänen jatkuvasti uusiutuvaan suosioonsa.
–Picassoa pidetään taiteen edelläkävijänä, mutta samalla hänet herkästi niputetaan johonkin tiettyyn kategoriaan – milloin tyypillinen Picasso on lapsenomaista, milloin vauhdikkaan abstraktia koukeroa. Se on ristiriitaista, sillä Picassoa on mahdotonta lokeroida. Hän on tehnyt urallaan monenlaista ja aina itse kumoaa itsensä. Yleensä taiteilija luo oman tyylinsä, jonka jälkeen tulee toinen taiteilija, joka kumoaa vallitsevan taidesuunnan nostamalla esiin modernimman tyylin. Yleensä taiteilijat kumoavat toisiaan, mutta Picasso pyrkii tekemään sen kaiken itse, oman taiteensa ja tuotantonsa sisällä, Ojanperä muistuttaa.
Teksti, Riikka Heinonen