Luonto - paras parantaja
Nuotion tai takan voi sytyttää eri tavoin.
Nykyisen suosituksen mukaan tuli tulisi sytyttää päältäpäin.
Kirjailija Matti Mäkelä yllyttää meitä palaamaan luontoon, sinne minne kuulumme, mistä elämän ilon syvimmältään ammennamme. Mäkelän uusimman kirjan nimi on Metsäläisen saarnakirja.
Kirjallisuuden lajina saarna on toisenlainen kuin kirkossa pidetty papin saarna. On lupa jahkailla ja pyöriä muistoissa, hivellä luontoa ja suudella kantoa. Miten hyvä onkaan pyöriä metsässä, poimia puolukka suuhun, nostella sieniä ja laskeutua kaipauksen haikeaa hämärään.
Kirjailija antaa kyytiä cityvihreille tulokastuholaisille, kaupunkinarsisteille ja muille teeskentelijöille. Luontoa ei voi harhauttaa.
Luonnolla on parantava vaikutus, mutta luonto ei ole vain lääke vaan se on paljon enemmän. Yksinkertaisesti luonto tarkoittaa tulemista siksi mitä me olemme. Parantuminenkin on luonnollisinta silloin kun se tapahtuu ilman lääkettä luonnostaan.
Luonto on sairauksien paras parantaja (Natura morborum medicatrix).
Uni tai ravinto, ilonpito tai matkanteko, liika on aina liikaa ja liian vähä on liian vähän. Luonto ja oikeat elämäntavat johtavat pitkään ja terveeseen elämään. Huolehtiva luontoemo (Mater Natura) ei ole mikään myöhäinen keksintö vaan pikemminkin Jumalan agentti, joka opastaa meidät jo Linnén aikoinaan mainostamaan "Luonnon valtakuntaan."
Mitä enemmän luontopolkua kuljemme, sitä paremmin ymmärrämme kauneuden arvon. Metsät ja järvet ovat aina olleet samalla suomalaisuuteen kasvattajia, tie terveeseen kansallisuuteen ja kauneuteen. Ne opastavat oman maan arvostamiseen, oman paikan ja oman paikkakunnan tuntemiseen.
Luonto on myös kekseliäs. Se avaa ikkunan haaveeseen ja oven ketterään läheisyyteen. Luonto - untemme sisar - on viittamme tiellä.
Jos ihminen lakkaisi kuulemasta luonnon kutsua, hän vieraantuisi nopeasti itsestään. Luonto kyllä tulee toimeen ilman ihmistä, mutta ihminen ei tule toimen ilman luontoa. Luonnon vaaliminen onkin mittavin haaste minkä eteen olemme e tällä hetkellä ajautuneet.
Hyvä olisi papinkin väliin sitoa lenkkarin nauhat, vetäistä reppu selkään ja painua polulle puolukoita poimimaan ja kauneutta hyväilemään. Jos emme osaa iloita, emme jaksa kaivata. Jos emme kaipaa, emme osaa arvostaa.
Olen havainnut miten luonto itsessään alkaa kummasti saarnata ja avata ajatusta elämän iloiseen ikävään ja rakkauden suloiseen maailmaan.
Ei luonto aina tarkoita metsään menemistä tai merelle sukeltamista. Myös urbaanilla elämällä on luontonsa ja kielensä, jota lukemalla voi tuntea olevansa olossaan oikeassa. Kadulla luonto paljastaa kasvonsa usein polkua kovemmin ja vihreää vihaisemmin.
Nobel-kirjailija Elias Canetti löysi oman paikkansa Marrakesin basaareista, tieilta ja kujilta. Hänen luontonsa täyttyy torilla:
"Löysin täältä esille pantuina elämän tihentymät ja lämmön, jotka itsessäni tunnen. Siinä seisoessani minä olin tämä tori. Luulen, että olen aina tuo tori."
Veli-Matti Hynninen
www.hynninen.info