Tyyli kesäksi kuntoon värianalyysin avulla
Kevään kynnyksellä monet haluavat puhdistaa vaatekaappinsa ja kohentaa talvista olemustaan uusilla vaatehankinnoilla. Ennen ryntäämistä kieli vyön alla kauppaan, kannattaa kuitenkin harkita värianalyysin tekemistä. Sen jälkeen kevätshoppailu on varmasti helpompaa. Mistä värianalyysissa on kysymys? Tyylibaarin perustaja Jaana Ylén-Hurme kertoo värivuodenajoista ja yksilöllisen väripaletin rakentamisesta.

Nopea vilkaisu pääkaupungin kaduille kertoo, että suomalaiset tarvitsevat värianalyyseja kipeämmin kuin mikään toinen Pohjolan kansa. Suomalaisten viehtymys mustaan ja harmaaseen sekä kirkkaiden värien pelko tekevät meistä väristailistin painajaisen. Sopivampia värejä itselleen etsivien kannattaa kääntyä osaavan värianalyytikon puoleen. Yksilöllisen värianalyysin avulla jokaiselle ihmiselle voidaan löytää juuri hänelle parhaiten sopivat värit.
Värianalyysin tarkoituksena on löytää ihmisen persoonaa ja hänen ulkomuotoaan parhaiten korostavat värit. Parhaiten sopivien värien analysointi perustuu kolmeen lähtökohtaan: kasvojen, hiusten ja silmien värin analysointiin. ”Meillä on käytössä tietokonepohjainen Beauty For All Seasons-menetelmä, johon konsultti ohjelmoi värianalyysia kaipaavan omaa väritystä vastaavat värikoodit. Värikoodien mukaan määrittyy jokaisen oma värivuodenaika. Beauty For All Seasons on maailman laajin analyysimenetelmä, sillä se käsittää 376 värivuodenaikavaihtoehtoa. Värivuodenajan mukaan rakennetaan sitten henkilökohtainen väripaletti, joka tehdään käsityönä emoyhtiössämme Los Angelesissa”, väriasiantuntija Jaana Ylén-Hurme kertoo.
Neljä värivuodenaikaa
Väreistä puhutaan neljänä värivuodenaikana: kevät,
kesä, syksy ja talvi. Värivuodenajat jaetaan viileiden ja lämpimien
värien lisäksi neljään eri tummuussävyyn: vaaleaan,
todelliseen, tehostavaan ja vastakohtaiseen. ”Kesätyyppi eli
vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen on Suomessa kaikkein yleisin. Kesät
ja talvet ovat viileitä vuodenaikoja, joille sopivat viileät
värisävyt. Punatukkainen ja vihreäsilmäinen henkilö
taas on kevättyyppiä eli lämpimän vuodenajan edustaja”,
Ylén-Hurme selventää.
Väripaletti – värien dna
Värivuodenajan mukaan rakennettava väripaletti on yhtä
yksilöllinen kuin ihmisen sormenjälki tai dna. 40 väriä
sisältävästä vaateväripaletista löytyvät
ihmiselle parhaiten soveltuvat perusvärit yksilöllistä
pukeutumista ja meikkausta varten. Lisäksi paletti pitää
sisällään parhaat tehostevärit iholle, hiuksille ja
silmille. ”Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen
väripaletti, joka on vähän kuin ihmisen dna – kenelläkään
ei ole ihan samanlaista väripalettia, vaikka värivuodenaika
olisikin sama”, Ylén-Hurme toteaa.
Milloin värianalyysiin?
Värianalyysiin lähdetään monestakin syystä. Suurten
juhlien, kuten häiden kynnyksellä, kaivataan pukeutumisneuvoja.
Myös työpaikalle pukeutuminen askarruttaa useita suomalaisia.
”Moni analyysiin tuleva haluaa tietää, millaisia värejä
töissä kannattaa käyttää. Värien psykologinen
vaikutus kiinnostaa eli minkälaisia vaikutuksia vaikkapa keltaisella
värillä on. Väreillä voidaan aikaansaada hyvinkin
erilaisia vaikutuksia: voidaan luoda romanttista tunnelmaa silloin, kun
halutaan ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen tai sitten korostaa
tehokkuutta työpaikalla”, Ylén-Hurme kertoo.
Värejä löytyy joka paikasta, joten värianalyysimenetelmää voi soveltaa kaikkialle. ”Opastamme yrityksiä muun muassa aulojen sisustamisessa eli kerromme, miten aulan saa värien ja niiden sijoittelun avulla kutsuvammaksi. Värianalyysia voidaan siis käyttää myös sisustuksessa”, Ylén-Hurme toteaa.
Pohjolan harmaa kansa
Suomalaiset ovat pukeutumisessaan äärimmäisen harmaa kansa.
”Käytämme liikaa mustaa ja harmaata, emmekä osaa
yhdistellä eri värejä. Meikkaamme suomalaiseen ihoon sopimattomilla
väreillä ja värjäämme usein hiuksetkin väärän
värisiksi. Värianalyysia tarvitsevia löytyy siis paljon.
Tietokonepohjainen analyysi kannattaa tehdä silloin, kun ei itse
oikein tiedä minkä värisiä vaatteita vaatekaappiinsa
hankkisi. Jos ulkoinen olemus on väsynyt ja valju, vaikka kunto ja
terveys ovat kohdillaan, kannattaa värianalyysia harkita. Syy saattaa
nimittäin olla väärissä värivalinnoissa. Ennen
kuin lähdet sijoittamaan uusiin kevätvaatteisiin, pistäydy
täällä Tyylibaarissa”, Ylén-Hurme kehottaa.
Tyylibaari
Mannerheimintie 60 A,
00260 HELSINKI
Lähteet:
http://www.facefactory.fi/vaerianalyysi
http://www.jaanaylen.com/varianalyysi.htm
Teksti, RIIKKA HEINONEN
