Pulussa toteutuu yhteinen haave
Haaveilijan tie yrittäjyyteen
Oman yrityksen perustamiseen tarvitaan aimo annos haaveilua, päättäväisiä ensiaskelia, kärsivällisyyttä ja hieman hulluuttakin. Sisustus- ja lahjatavarakaupan Pulun perustajat Anna Hytönen ja Marjo Riihelä tietävät, että tärkeintä on usko itseensä ja ideaansa, sillä se vakuuttaa muutkin.

On kiehtovaa, että nuoret naiset toteuttivat rohkeasti yhteisen haaveensa omasta kaupasta avatessaan Pulun Helsingin Punavuoreen joulukuussa 2007.
– Asiakkaat ovat ihan kivasti löytäneet Pulun ja olemme saaneet myös joitakin kanta-asiakkaita, jotka käyvät katsastamassa uutuuksia ja moikkaamassa kaupan sisäänheittäjää Nelly-koiraa. Punavuori on osoittautunut sydämelliseksi ja hauskaksi liikkeenpitopaikaksi. Lähiyrittäjät vetävät yhtä köyttä, mikä luo mukavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kertovat Anna ja Marjo myönteisissä tunnelmissa.
Kypsyttelyä ja ideointia
Annalla on kattava kokemus käsityöläisyrittäjän
arjesta oltuaan taidekäsityöläisen oikea käsi monen
vuoden ajan ja graafisesta suunnittelusta opiskeltuaan alaa Pirkanmaan
taitokeskuksessa. Marjo puolestaan piti lukion jälkeen välivuoden
tanssien, savitöissä ja opetellen piirtämään,
jonka aikana hahmottui, mitä hän jatkolta haluaa. Niinpä
Marjo valmistui Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta teolliseksi muotoilijaksi
ja sai myös hyvät käytännön eväät Pulun
perustamiseen työharjoitteluistaan erilaisissa taide-, muotoilu-
ja sisustusalan projekteissa.

Ajatus omasta putiikista oli kytenyt jo pitkään kummankin mielessä. Molempia kiehtoi ajatus siitä, että pääsisi hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti ja että saisi päättää omasta kohtalostaan. Kun selvisi, että he pitivät toisiaan parhaina liikekumppani ehdokkaina ja ajankohta natsasi, he päättivät lähteä toteuttamaan yhteistä haavettaan.
Aluksi Marjo ja Anna kiertelivät liikkeissä vertaillen makujaan ja tutkaillen mitä muilta löytyy. He etsivät tavaraa, jolla olisi uutuusarvoa, idea, tarina tai aate takanaan. Haaveilu oli tärkeä ja hauska vaihe, jonka aikana he saivat jakaa ideansa ja innostuksensa.
Sinnikkäät ja sopivan hullut naisyrittäjät
Tiedonnälkäiset Marjo ja Anna eivät mahtuneet yrityskursseille,
joten he lähestyivät yritysneuvojia.
– Tuli turhautunut olo, kun hyvät neuvot eivät toimineetkaan käytännössä. Pulun myötä on kuitenkin oppinut, että virheistä voi oppia. Omaksuimme myös asenteen, että perustamisprosessi karsii pois kaikki ne, jotka eivät ole tarpeeksi kärsivällisiä ja sinnikkäitä yrittäjiksi. Yrittäjän täytyy olla valmis vakuuttelemaan omaa ideaansa vaikka unissaan ja olla valmiina kompromisseihin. Pikkuisen hullu on myös hyvä olla. Kärsivällisyyttä tarvitaan kaikista eniten, sillä mikään ei suju niin kuin sovitaan ja aina puuttuu jokin paperi, jonka laitoit eteenpäin jo kuukausi sitten.
Naisyrittäjien on mahdollista saada yrityslainaa pienemmällä korolla, mutta se ei Pulun kohdalla onnistunut.

– On yritysmuoto mikä tahansa, niin alussa käytännössä taloudellinen riski on otettava henkilökohtaisena. Isot rattaat alkoivat kuitenkin pyöriä liiketilan löydyttyä. Painaessa remonttia ja tilatessa tavaraa, naiset eivät ennättäneet edes miettimään elämänmuutostaan.
– Nyt vasta, kun on ehtinyt hiukan hengähtää, tajuaa, että tulikin tehtyä iso työ ja perustettua oma yritys. Ja tahti jatkuu, sillä olennaista yrittäjän arjessa on pysyä liikkeellä.
– Valmiiksihan tämä ei tule koskaan. Aina on halu kehittyä ja etsiä uutta. Koskaan ei tiedä mihin seuraavaksi ryhdytään ja kun kukaan ei ole rajoittamassa, saa resurssien puitteissa kokeilla, mitä haluaa. Anna keksi liikkeen nimen ja Marjo piti siitä heti.
– Halusimme nimen, joka olisi humoristinen ja helposti lähestyttävä, sillä Pulu osaa nauraa itselleen. Pidämme Pulua naisena, vaikka alkuajan kuvitelmissa mielsimmekin kaupan aina vähän ilkikuriseksi ja villiksi pikkupojaksi.
Eettisiä tuotteita yksilöllisin tarinoin
Naiset tuottavat omia mallistojaan, riippuen siitä, mikä materiaali
rupeaa kiehtomaan. Niiden lisäksi liikkeessä myydään
muun muassa taideopiskelijoiden töitä.
– Tilaamme tuotteita joihin itse ihastumme ja taideopiskelijoiden työt tuovat mielenkiintoisen särmän, sillä monilla on loistavia ideoita ja tuotteita pöytälaatikon kätköissä, joita ei ole helppo lähteä kauppaamaan suuriin liikkeisiin. Useimpia tuotteitamme ei saa muualta Suomesta. Olemme lähteneet siitä, että tuotteillamme on uutuusarvo, käytetty kierrätys- tai jätemateriaaleja, tai että niiden taustalla on tarina tai avustusjärjestö. Yleisenä linjauksena yrityksellämme on tuottaa mahdollisimman vähän jätettä ja kiinnittää huomiota ekologisuuteen. Tämä pätee myös pakkaussuunnittelussa. Kaikki ei tietysti ole niin helppoa toteuttaa, kun ajatustasolla luulimme, mutta pienilläkin teoilla on väliä, vai mitä?

Pulussa etsitään koko ajan lisää hellyttäviä tuotteita, joilla on jokin erityinen tarina taustallaan. Shwe-Shwe poppis -nukeilla avustetaan Afrikan lasten nälkäapu -ohjelmaa, joka ruokkii päivittäin 21,000 lasta. Wanhan Markin tuotteiden myynnillä ylläpidetään Suomen ainoaa eläinten vanhainkotia Pohjanmaalla. Valloittava Huopakamu tuotemerkki on Annan luomus. Mallistosta löytyy myös rintamerkkejä, lentäviä norsuja ja tämän kevään uutuus on sorminuket. Hyvä esimerkki Huopakamujen hellyttävästä voimasta on se, että erään yrityksen naistyöntekijät leikkivät kahvitunneillaan niiden kanssa.
Pulu Design Oy
Art & Design Shop lahja- ja sisustustavaraliike
Punavuorenkatu 1?00120 Helsinki
auki arkisin klo 11–19, la 10–18 tai sopimuksen mukaan.
Teksti, RIINA HEISKANEN
