Sami Pitkämö svengaa big bandin voimalla
Sami Pitkämö, 35, on monipuolinen muusikko, laulaja ja lauluntekijä, sovittaja, kapellimestari ja tuottaja. Hän on soittanut muun muassa yhtyeissä Riemukupla, UMO, Hemma Beast ja Jean S. Pitkämö johtaa Sami Pitkämön Orkesteria, joka toimii Tanssii tähtien kanssa-ohjelman bändinä. Hänen ensimmäinen soololevynsä on juuri lähdössä kauppojen hyllyille.

Töölöläisen Cafe Tin Tin Tangon nurkkapöydässä
istuu tyytyväinen mies. Oma levy julkaistaan pian ja musiikkirintamalla
pitää muutenkin kiirettä. Edel-levymerkillä julkaistava
Pitkämön debyytti, Lauluja rakkaudesta ja vähän muustakin,
yhdistää Suomen parhaaksi miesjazzlaulajaksi kahdesti valitun
Pitkämön ja jopa Euroopan parhaaksi big bandiksi rankatun UMO
Jazz Orchestran. Mukana vahvan soundin swing-levyllä on myös
bossanova-bändi, iso jousiryhmä ja kovan luokan muusikkovierailijoita.
Mitä kuuluu Sami Pitkämön kevääseen?
Kuuluu kiireistä tällä hetkellä. Pientä jännitystä
on ilmassa. Oman soololevyn julkaisu on urallani yksi virstanpylväs,
jota olen pitkään odottanut tapahtuvaksi. Nyt vaan jännitetään,
että miten levy otetaan vastaan. Levyn julkaisukeikka järjestetään
tulevana lauantaina 3.5 Virgin Oil Companyssa, ja virallisesti levy on
kauppojen hyllyillä keskiviikkona 7.5.
Kerro hieman musiikillisesta historiastasi. Mistä lähti
kipinä musiikin tekemiseen?
Kipinä lähti Kauhajoella 10-vuotiaana. Innostuin hirveästi
rockabilly-musiikista. Stray Cats oli silloin tosi kova juttu. Halusin
yhden paikallisen orkesterin rumpaliksi. Rumpalin paikka ei kuitenkaan
ollut enää auki vaan yhtye tarvitsi pasunistia. Lähdin
innoissani soittamaan pasuunaa, enkä ole sitä ratkaisua katunut.
Samoihin aikoihin aloitin myös kitaran soiton ja laulamisen. Opiskelin
Parolan opistossa Kauhajoella siihen asti, kunnes lähdin suorittamaan
varusmiespalvelusta soittokuntaan. Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan
kautta päädyin Helsinkiin ja Oulunkylän Pop & Jazz
konservatorioon. Siellä tutustuin moniin näistä soittokavereista,
joiden kanssa soitan tänäkin päivänä. Minulla
on myös aina ollut paljon musiikillisia esikuvia, ja olen tykännyt
monenlaisesta musiikista vuosien varrella. Ihan lapsesta asti suosikkiartistini
on ollut Frank Sinatra ja big band-touhu on kiehtonut jo pitkään.
Jossakin vaiheessa innostuin kasarihevistä. Myös fuusiojazzia
olen diggaillut paljon.
Onko perheesi vaikuttanut musiikilliseen uravalintaasi?
Isäni on jonkin sortin rumpali ja tenorisaksofonisti, mutta en ole
jammannut lapsena isän kanssa tai mitään semmoista. Isä
on kyllä ollut kova musadiggari aina, ja se on tarttunut minuunkin.
Hänen kauttaan olen tutustunut mm. Count Basien ja Duke Ellingtonin
big band-voimannäytteisiin. Äiti kuunteli paljon Beatlesia ja
The Beach Boysia. Siskoni Erja taas toi musiikkimakuuni James Brownia
ja Michael Jacksonia.
Sinulla on Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa oma orkesteri
johdettavana. Minkälaisia haasteita suorassa lähetyksessä
esiintymiseen sisältyy?
Olen ollut ohjelmassa alusta asti mukana, eli minulla on nyt jo kolmas
vuosi menossa siinä pestissä. Suoran lähetyksen haasteet
ovat tuttuja, ja vähän rutiiniakin olen jo löytänyt
orkesterin johtamistyöhön. Meillä on hieno orkesteri vastaamassa
ohjelman musiikkipuolesta ja olemme saaneet yhteistyön toimimaan
saumattomasti. Tanssii tähtien kanssa on ollut taas aikamoinen hitti,
ja kyllähän se meitä muusikoitakin auttaa, kun tunnelma
on korkealla.

Yhtyeessäsi on varsin kokenut muusikkokaarti…
Kyllä vaan, ei tällaiseen hommaan voi ihan puskista tulla. Noissa
karkeloissa pitää soittajilla olla jo vähän rutinoituneempaa
otetta soittohommiin, ettei tarvitse jännittää kenenkään
puolesta. Orkesterin täytyy hallita kymmentä erilaista tanssilajia
suvereenilla otteella.
Meitä on kymmenhenkinen ryhmä kasassa. Minun lisäkseni
laulaa loistava rytmimusiikin taitaja Johanna Försti. Koskettimia
soittaa Lenni-Kalle Taipale. Lennin kanssa olenkin tehnyt jo vuosia yhteistyötä.
Samoin rumpali Harri Ala-Kojola, basisti Ako Kiiski ja muut yhtyeen muusikot
ovat vanhoja soittokavereitani. Kokoonpano on pysynyt jo pitkään
samana, ja turha olisikaan tuommoista huippuporukkaa lähteä
vaihtamaan.
Onko bändi perustettu jo ennen Tanssii tähtien kanssa-ohjelmia?
Kyllä vain. Olin pitkään mukana Jean S-yhtyeessä mm.
pasunistina ja tuottajana. Jean S:n jälkeen haaveilin ison bändin
pyörittämisestä. Lenni-Kallen kanssa kehiteltiin ideaa,
ja sitten meille tuli jo keikkamahdollisuuksiakin. Bändi syntyi viitisen
vuotta sitten. Olemme keikkailleet tällä porukalla paljon, aina
Pori Jazzia myöten.
Kerro uuden levysi musiikista ja biisivalinnoista.
Uskallan väittää, että tässä on kyse aika
uniikista konseptista, koska se on suomenkielistä swingiä. Levyn
musiikki on 50-luvun poppia, joka soi maailmassa juuri ennen Elvistä
ja Chuck Berrya. Äänityksestä vastaa loistava Miikka Huttunen.
Hän onnistui luomaan swing-levylle kunnon vanhanajan soundin. Ne
ovat 80-prosenttisesti originaaleja sävellyksiäni ja sanoituksiani,
joita Tero Nybergin kanssa olemme yhdessä sovittaneet. Sitten on
vielä neljä cover-kappaletta: pari Frank Sinatran originaalisovitusta,
joissa on suomenkieliset lyriikat. Niiden lisäksi siellä on
vanha iskelmä Tytöt ja sodanaikainen hitti Liisa pien bossanova-versiona.
Levyllä on myös muutama vierailija. He esiintyvät levynjulkaisukeikallakin.
Teimme duetot Lenni-Kallen ja Maarit Hurmerinnan kanssa. Myös Jukka
Perkkoa kuullaan levyllä. Koko 17-henkinen UMO on levyllä mukana,
ja jousiryhmä vielä siihen päälle. Kyllä siinä
on yli 30 muusikkoa lavalla.
Miten pitkään tämä levytysprosessi kaikkiaan
kesti?
Levyn teko oli todella pitkä prosessi. Levy-yhtiö Edel otti
minuun yhteyttä kaksi vuotta sitten. He halusivat jatkaa yhteistyötä
kanssani Jean S-hommien jälkeen. Elämänunelmani on ollut
tällaisen levyn tekeminen. Se vaatii paljon aikaa, suhteita ja rahoittajan,
joka uskoo levyn konseptiin.
Itse äänitysprosessi on suhteellisen lyhyt noilla big band-levyillä.
Kappaleet pitää käytännössä ottaa yhdellä
liveotolla purkkiin, ja koko soundi perustuu siihen, että mikit vuotavat.
Minkälaisia keikkoja on tulossa?
Esiinnyn vapun päivänä Turussa, Turun kaupunginorkesterin
solistina. Levynjulkaisukeikka UMO:n kanssa on 3.5. Toukokuun 7. päivästä
eteenpäin kasinolla pyörähtää käyntiin Sinatra
at the Casino Show, jossa laulan parhaita paloja Frankin laajasta tuotannosta.
Hemma Beast-yhtyeen kanssa meillä on klubi kerran kuussa On the Rocksissa.
Hemma Beast nähdään seuraavan kerran siellä jo sunnuntaina
4.5. Minulla on Vltavassa seuraava duokeikka keskiviikkona 14.5. Se on
semmoinen akustispohjainen duoklubi Pitkämö Duo. Siellä
minulla on ollut nimekkäitä vieraita jo parin vuoden ajan, ja
homma jatkuu edelleen. Niitä keikkoja on ympäri vuoden, kesää
lukuun ottamatta. Kesällä on tulossa paljon festivaalikeikkoja.
Pori Jazzissa minulla on kolme keikkaa UMO:n kanssa. Elokuussa esiinnyn
Suomenlinnan Viapori Jazzeilla oman kymmenhenkisen orkesterini kanssa.
www.samipitkamo.com
www.myspace.com/samipitkamo
Teksti, MATIAS HAAKANA