Luistimet kohti uutta kiekkokautta

HARRASTAJASARJASSA TAIDOT EIVÄT RUOSTU

Jääkiekkoa pelaavat muutkin kuin vain NHL-tähdet tai liigakiekkoilijat.  Pääkaupunkiseudun kiekkokaukaloissa luistelevat tuhannet junioripelaajat mutta yhä useammin myös keski-ikäiset ja sitä vanhemmat mailataiturit.  Harrastetason jääkiekkoilu ilman taklauksia ja lämäreitä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla ja sen uusimpiin joukkueisiin kuuluu viime vuoden kesäkuussa perustettu HC Pipot Ry


HC Pipot viisinkertaisen Stanley Cup -voittaja Esa Tikkasen ympärillä, Tikkanen keskellä

Suomen Jääkiekkoliitossa on käynnistetty useita projekteja, joiden tarkoituksena on lisätä varsinaiset pelivuotensa ohittaneiden miesten ja naisten kiekkoharrastusta. Yhtenä virstanpylväänä oli vuosi sitten marraskuussa käynnistynyt liiton ja Liikuntaviraston yhteistyössä toteuttama aikuisten kiekkokoulu. Aloituskiekon pudotti jäähän tunnettu kiekkovaikuttaja Harry Bogomoloff. Kiekkokoulu ”myytiin” heti loppuun ja niinpä liiton oli polkaistava käyntiin toinen kurssi jo tammikuun alusta. Menneenä talvena kiekkokoulua on jatkettu uusien oppilaiden kanssa. Jääkiekkoliiton järjestämiin kiekkokouluihin on osallistunut myös kymmeniä naispelaajia.

- Liikuntavirasto on tukenut aktiivisesti projektia. Sen ansiosta kiekkokurssin hinta saatiin kohtuullisen alhaiseksi. Raha ei siis ole ollut esteenä lätkän aloittamiselle. Kun talvet ovat olleet viime aikoina melko arvaamattomia, kiekon pelaamiseen on tarvittu sisäjäät. Liikuntaviraston panos oli siis tärkeä, toteaa yksi projektin ideanikkareista Harry Bogomoloff.

Suomi on yhdistysten luvattu maa ja uusia seuroja syntyy kuin sieniä sateella. Talvikauden 2006/2007 aktiivisimmat pelaajat päättivät jatkaa harrastusta kiekkokoulun päätyttyä omalla pelivuorollaan Myllypuron jäähallissa, missä lähes kolmekymmentä miestä ja muutama nainen sirklasivat kaukalossa tehden joskus jopa maalin. Ei aikaakaan kun puhe pukukopissa kääntyi ajatukseksi osallistua kaudella 2007/2008 johonkin harrastetason kiekkosarjaan. Sen seurauksena perustettiin kesäkuussa 2007 maahamme uusi yhdistys nimeltään Hockey Club Pipot Ry. Kiekkokoululaiset olivat mukana sarjapeleissä, missä maaleja syntyi Pipojen pelipäätyyn enemmän kuin vastustajan maaliin. Pelit tasoittuivat kauden aikana ja ystävyysottelussa Pipot alkoivat ”jyräämään” vastustajiaan.

- Joukkueen nimihän tulee siitä, että ennen lätkää pelatessa ei juuri muuta varusteita ollut kuin maila, luistimet ja pipo. Olemme halunneet madaltaa kynnystä harrastuksen aloittamiseen myöhemmällä iällä niin, ettei uusi pelaaja oikeastaan tarvitse kuin hyvät luistimet. Hyvien luistimien ei edes tarvitse olla kalliit vaan ennen kaikkea sopivat, korostaa Bogomoloff.

HC Pipot koostuu liki kolmestakymmenestä miehestä, jotka ennen toiminnan aloittamista olivat toisilleen pääosin tuntemattomia. Yhden talvikauden ja sarjapelien myötä ryhmästä on muodostunut ystäväpiiri ja hyvähenkinen joukkue. Liki kaikki toimintaan mukaan tulleet pelaajat ovat jaksaneet treenata koko kauden ja muutama uusi mies on ryhmään liittynyt kauden aikana.

HC Pipojen keskinäistä toimintaa ohjaavat paitsi yhdistyksen säännöt niin myös Nuori Suomi –ideologiaa noudattelevat Pipo –prinsiipit. Prinsiippien mukaisesti peliaika jaetaan tasan kaikkien pelaajien kesken huolimatta siitä, osaako tämä kohottaa kiekon maalin kattoon tai luistella takaperin. Kevään korvalla kaikki pelaajat ovat oppineet jopa ”lämärin” vaikka sellaista ei harrasteliigan peleissä saa käyttää. Kun ryhmä ”kädettömiä” miehiä, joilla kaikilla on myös ”puujalat” kootaan kiekkojoukkueeksi, niin tarvitaan myös ohjausta korkeimmalta mahdolliselta tasolta. HC Pipojen joukkue on saanut arvokkaita neuvoja Esa Tikkaselta, joka peliurallaan voitti viidesti himoitun Stanley Cupin. Muuna aikana pipot ovat monesta muusta harrasteliigan joukkueesta poiketen harjoitelleet kerran – kaksi viikossa luistelun ja mailankäytön alkeita omien ”valmentajiensa” Risto Fagerholmin ja Lauri Wilkmanin johdolla.

- Harrastajatason kiekkosarjassa on tarkoituksena se, että kaikki pääsevät jäälle taidoista riippumatta. Tärkeintä on hyvä joukkuehenki, yhdessäolo ja liikunnan ilo. Usein aikuisena liikuntaharrastusta starttaavalle ei ole muita vaihtoehtoja kuin lenkkipolut tai kuntosalit. Joukkuelajeissa sosiaalinen puoli tulee vielä kaupan päälle ja kuntokin kohoaa kuin huomaamatta, Bogomoloff kannustaa.

Harrastekiekolla on sosiaalinen tilaus ja niinpä Suomen Jääkiekkoliiton eteläinen alue ja HC Pipot tekevät yhteistyötä toiminnan laajentamiseksi. Tämän toiminnan myötä HC Pipot ovat perustamassa kevään kuluessa ainakin yhden uuden joukkueen ”kädettömille ja jalattomille” pelaajille. Jääkiekkoliitto on omalta osaltaan luvannut perustaa eteläiselle alueelleen uuden sarjan sellaisille pelaajille, jotka eivät ole olleet ennen pelimiehiä tai joiden lopettamisesta on kulunut jo kymmeniä vuosia. Uusi sarja käynnistyy pääkaupunkiseudulla, mikäli siihen ilmoittautuu elokuun puoliväliin mennessä vähintään viisi joukkuetta. Kuluneen talven kiekkokoulut ovat johtaneet jo kolmen uuden naisjoukkueen syntymiseen.

- Jos harrastuksen aloittaminen kiinnostaa, kannattaa lähteä kyselemään rohkeasti sopivaa joukkuetta urheiluseuroista tai Jääkiekkoliiton Eteläisen alueen toimistosta. Uudet kiekkokoulut starttaavat taas syksyllä. Aluksi riittää se, että osaa luistella. Taidot kyllä kehittyvät pelaamisen myötä, rohkaisee Bogomoloff.

Kiekkoliitto ja muutamat seurat tarjoavat myös TYKY –päiviä yrityksille, koska kiekko on paitsi hauskaa yhdessäoloa myös hyvää kuntoliikuntaa. Harrastekiekkoilusta kiinnostuneet saavat lisätietoja esimerkiksi jääkiekkoliitosta www.finhockey.fi tai www.hcpipot.com sivuilta. Monilla juniorijääkiekkoa pyörittävillä seuroilla on myös omia harrastelijajoukkueita niin miehille kuin naisillekin eivätkä ne kaikki osallistu edes sarjapeleihin vaan pelailevat pääosin keskenään. Seurojen yhteystietoja löytyy Kiekkoliiton sivuilta.

Teksti, JENNI ELO